| |

On kiitosten aika

Luonto on vehreimmillään ja pääskynenkin on jo bongattu. On siis aika kevään ja pian koittavan kesän sekä kiitosten.

Lämmin kiitos tästä kaudesta ystävät ja harrastajat. Kevätkausi alkaa olla säännöllisten viikkotreenien osalta taputeltu, mutta meitä voi kohdata eri tapahtumissa pitkin kevättä ja kesää. Suomalaista kansanperinnettä on esitelty ja esitellään myös kansainvälisille vieraille. Kärri esiintyi huhtikuussa 300 intialaiselle kongressivieraalle ja seuramme nuoria ja aikuisia tanssijoita sekä Pyöreän Tornin Pelimannit esiintyvät Helsinkiin pysähtyvän risteilijän turisteille nyt toukokuussa.

Tässä alla muutamia tulevia tapahtumia, joissa voit kohdata Karjalan Nuoria.

15.5. Seuramme lapsiharrastajia tanssii Herttoniemen seurakunnan Kevätlaulajaiset-tilaisuudessa ja samana päivänä myös Pasilan kirjastossa järjestettävässä tapahtumassa.

29.5. Kaamosspelit-yhdistyksen järjestämissä Helatansseissa Vantaalla kotiseututalo Påkaksessa esiintyy seuramme nuorten ja aikuisten ryhmän tanssijoita.

7.6. Oodi Karjalalle -tapahtumassa keskustakirjasto Oodissa tanssii kaikenikäisiä seuramme tanssijoita.

12.6. Seurasaaressa järjestettävässä Helsinki-päivän tapahtumassa esiintyvät tanssiryhmä Tärsky ja Kuokkavieraat-kuoro.

12.–15.6. Lapsiryhmämme osallistuvat Lappeenrannassa järjestettävään perinteiseen lasten ja nuorten Kalenat-kulttuuritapahtumaan.

16.6. Helsinki City Folkissa esiintyy pääkaupunkiseudun kansantanssiryhmiä Espan lavalla juhannustunnelmissa. Mukana oma nuorten tanssijoiden ryhmämme Roihu.

7.–13.7. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla Karjalan Nuorista on esiintymässä tanssijoita ja muusikoita.

Syyskausi alkaa 1.9. Muistathan seurata verkkosivuja, sillä päivitämme eri ryhmien tietoja sinne kesän aikana. Toivottavasti nähdään taas silloin tanssin ja musiikin parissa!

Jos emme sattuisi kohtaamaan kevään ja kesän tapahtumissa, niin nähdään viimeistään syksyllä. Ihanaa kesää kaikille!

Kuva: Ville Laitinen

Samankaltaiset artikkelit

  • Tervetuloa iltamiin la 1.11.2025: kansantanssia kahdella tapaa

    Lämpimästi tervetuloa Karjalan Nuorten ja kansantanssijamikollektiivi Katajan yhteisiin iltamiin lauantaina 1.11. Itäkeskuksessa Sirkus Magentan tiloissa (Itäkatu 7, Helsinki) nautitaan klo 16.30 alkaen kansantanssia ylisukupolvisesti, kun Karjalan Nuorten kansantanssiryhmät kutsuvat sinut tanssimaan ohjatusti yhdessä, sekä seuraamaan tanssiesityksiä. Klo 18.30 tanssitaan yhteinen huutokatrilli ja sen jälkeen nautitaan kansanparitanssijameista Ennen huutokatrillia ilmaiseksi sisään ja sen jälkeen liput ovelta…

  • Ilmoittautuminen kevätkaudelle 2026 on auki

    Kevätkaudella 2026 Karjalan Nuoret järjestää 36 ryhmää ja kurssia Kaikkiin tanssi- ja liikuntaryhmiin mahtuu mukaan uusia harrastajia!Tarjolla on myös useampia uusia kursseja ja ryhmiä. Musiikkiryhmät ottavat uusia soittajia ja laulajia seuraavan kerran syksyllä 2026. Uutta toimintaa lapsille Tammikuussa käynnistyy 4 uutta lasten kansantanssiryhmää. Aloitamme toimintaa ensimmäistä kertaa Pihlajistossa, jossa tanssivat jatkossa maanantaisin Metku s. 2021-22…

  • |

    Tanssia ja musiikkia kirjastossa 14.11.

    Tervetuloa katsomoon! Kansantanssia ja musiikkia: Karjalan Nuoret esiintyy kirjastossa Tanssijamme ja soittajamme vievät Pasilan kirjastoon tuulahduksen raikasta kansanperinnettä. Nuorten ryhmä Roihu ja aikuisten ryhmä Tärsky esittävät karjalaisia kansantanssikoreografioita ja Pyöreän Tornin Pelimannit soittaa uutta kansanmusiikkia. Lämpimästi tervetuloa nauttimaan hyvän tuulen tanssi- ja musiikkiesityksestä! Pasilan kirjasto Kellosilta 9, Helsinki To 14.11. klo 18.30 Vapaa pääsy!

  • Pyöreän Tornin Pelimannit on tanssisoiton Pohjoismaiden mestari

    Kansanvälistä menestystä Karjalan Nuorille: Seuran pelimanniyhtye palasi Nordlek-tapahtumasta voittajina. Osana Nordlek-tapahtumaa heinäkuussa 2024 Norjassa järjestettiin tanssisoiton Pohjoismaiden mestaruuskilpailu. Karjalan Nuorten kansanmusiikkiyhtyeen, Pyöreän Tornin Pelimannien, soitto ihastutti sekä tanssikansaa että kilpailun tuomaristoa. Bändi pääsi läpi esikarsinnasta ja sai PM-kilpailun finaalissa raikuvat suosionosoitukset. Norjasta palattiin kotiin voittajina: Pyöreän Tornin Pelimannit on tanssisoiton Pohjoismaiden mestari.

  • |

    Kevätpäivät Helsingissä

    Karjalan Nuorten kevätkonsertti toteutuu tänä vuonna osana Karjalaisen Nuorisoliiton Kevätpäiviä, jotka järjestetään Suomalaisella Yhteiskoululla (Isonnevantie 8) Helsingissä 29.-30.3. Luvassa on aimo annos kansantanssia, kansanmusiikkia ja karjalaista kulttuuria! Liput konsertteihin ja iltajameihin ovat myynnissä ennakkoon osoitteessa www.karjalainennuorisoliitto.fi pe 28.3. klo 14 saakka, sekä ovelta. Karjalan Nuoret esiintyvät kevätkonsertissa seuraavasti: Konsertti II la klo 13.30 Tirske, Trilla,…

  • |

    Karjalan Nuoret Folklandia-risteilyllä

    Karkeloa ja katrillia -konsertti kutsuu nauttimaan karjalaisesta tanssista. Folklandia seilataan jälleen 10.-11.1. 2025. Turusta Baltic Princess -laivaan nousee yli 2000 kansantanssin ja -musiikin ystävää. Karjalan Nuoret on mukana laivan 113 artistin ja esiintyjäryhmän mukana. Lauantaina klo 17 Iskelmäbaarissa seuran tanssijat, soittajat ja laulajat kutsuvat yleisön karjalaisen perinteen äärelle, josta pääset nauttimaan sekä katsomosta käsin, että…