Tekemisen riemua Helsingissä

Tanssia, soittoa ja laulua ympäri kaupunkia

Karjalan Nuoret on Viipurissa 1919 perustettu nuorisoseura, joka on toiminut Helsingissä 1940-luvulta saakka. Meillä harrastetaan kansantanssia, FolkJamia, Tempoa Tenaviin -musiikkiliikuntaa sekä kansanmusiikkia ja -laulua. Toimintaa löytyy taaperoista taattoihin; liity iloiseen joukkoomme etsimällä juuri sinulle sopiva ryhmä!

Toimintaa ja tapahtumia

Uutta toimintaa: Ikinuorten klubi

Karjalan Nuoret aloittaa uutta toimintaa! Viiden kerran kansantanssikerho eläkeläisille ja senioreille Ikinuorten klubilla vietetään yhdessä aikaa kansantanssin ja kansanmusiikin, muistelun ja muun luovan tekemisen äärellä. Eläkeläisille ja senioreille suunnattu ryhmä ei tähtää esiintymiseen, vaan ryhmässä nautitaan hyvästä seurasta ja tanssista jokaiselle itselleen sopivalla tavalla. Olet myös tervetullut mukaan vaikka et pystyisikään tanssimaan. Toiminta muotoutuu ryhmäläisten…

Ilmoittautuminen syyskaudelle 2026 on auki

syyskausi alkaa elokuun lopussa Varaa nyt paikkasi syksyn iloisimpaan harrastukseen 4 lajia 37ryhmää 13treenipaikkaa 2025 syntyneistä senioreihin 27.8.kausi alkaa Harrastuslajimme syyskaudella 2026 Kansantanssi Ryhmiä ja kursseja 4-vuotiaista senioreihin, sekä esittävää, että sosiaalista kansantanssia. Kansanmusiikki Kaksi aikuisten kansanmusiikkiyhtyettä, kansanlaulukuoro ja nuorten bändi. Tempoa Tenaviin ® Musiikkiliikuntaa 1-4-vuotiaille oman aikuisen kanssa. FolkJam ®-tanssiliikunta Hiki pintaan kansanmusiikin tahtiin…

Karjalan Nuoret esiintymässä Seurasaaressa su 5.7.

Karjalan Nuoret vie kansantanssia Seurasaareen! Tervetuloa tunnelmoimaan kanssamme Seurasaareen: heinäkuisena sunnuntai-iltapäivänä luvassa on iloinen lasten kansantanssiesitys ja kauniita kansallispukuja ihanassa miljöössä. Halukkaat pääsevät myös itse kokeilemaan helppoa perinteistä tanssia. Sunnuntai 5.7. klo 15.00Seurasaaren ulkomuseo, Antin aukio Vapaa pääsy. Säävaraus.